Kantokääpä (Fomitopsis pinicola)

Windows Phone_20140929_16_39_12_Pro kopio

Kantokääpä (Fomitopsis pinicola) on todella yleinen kääpälaji ja se on myös erittäin paljon tutkittu. Käävät kuuluvat jokamiehenoikeuksiin, ne rinnastetaan sieniin, poikkeuksena kuitenkin pakurikääpä, jonka talteen ottaminen vaatii maanomistajanluvan!
Kantokäävän tunnistaa yleensä punaisesta ulommasta renkaastaan, sisimmän renkaan ollessa hyvinkin tumma, joskus jopa lähes musta.
Kääpä varioi voimakkaasti eri ruskean-punaisin sävyin. Sen uloin rengas on hyvin vaalea, lähes valkoinen tai kellertävä, johtuen käävän kasvusta, myöhemmin väri tummenee. Kääpä on kuitenkin suhteellisen helppo tunnistaa ja mikä parasta, suomen luonnossa ei ole myrkyllisiä kääpiä, poikkeuksena mahdollisesti haitallinen okrakääpä.
Kääpä on alkoholiin uutettuna anti-inflammaatorinen, eli voimakkaasti tulehdusta poistava ja se tappaa tehokkaasti haitallisia mikrobeja, sekä bakteereja.

Veteen uutettuna kantokääpä vahvistaa immuniteettia ja auttaa ruoansulatusta toimimaan paremmin. Kantokääpä on myös voimakas antioksidantti, esim. kasvainten ja syövän hoidossa siis ihan varteenotettava lisä. Kantokäävän ominaisuuksiin kuuluvat maksan ja suoliston puhdistaminen toksiineista ja se sisältää myös luonnollisia steroideja, jotka auttavat tulehdusperäisissä sairauksissa, kuten niveltulehduksissa, sekä autoimmuunisairauksissa. Suuret triterpeenipitoisuudet suojaavat maksaa tulehduksilta ja käävän rasvahapot auttavat myöskin verenkierto-ongelmissa. Kääpä sisältää vielä antihistamiiniakin, joka voi auttaa allergiaoireisiin. Kantokääpä on siis erittäin monipuolinen, se lisäksi vielä piristää, sekä toimii ”tulehduskipulääkkeenä”.

Kantokääpää on myös poltettu tupakan seassa päänsärkyyn ja pahoinvointiin!
Käävän itiöemää on kuivattu, jauhettu ja käytetty mm. tyrehdyttämään verenvuotoa.

Maultaan se on makeahko, tietysti sienimäinen, mutta kuitenkin mielenkiintoinen ja sopii moneen, koska se ei peitä kuitenkaan muita makuja alleen.
Olen maustanut jo vuosia kaakaoni kantokäävän tuplauutoksella (alkoholi/vesi), toimii!

Windows Phone_20140911_17_01_21_Pro kopio
Kantokääpäkaakao

 

Kokeile kantokääpää kuivattuna jauheena, taikka uutettuna ruoan maustamiseen, kahviin, kaakaoon, teehen, sekä juomasekoituksiin!

Tuplauutos:

Tuplauutoksen teet helposti, joskin se on aikaa vievää.
Pilko tuore kantokääpä terävällä veitsellä ohuiksi siivuiksi, vanhemmiten kuivahtanut kääpä on erittäin sitkeää, eikä sitä tahdo saada millään ilveellä enää pilkotuksi.

Voit myös kuivata siivut uunissa 50 asteessa uuninluukku raollaan, taikka käyttää tuoreeltaan. Kuivatusta jauheesta tehty uutos on hieman voimakkaampaa!
Keitä siivuja joko tuoreena tai kuivattuna vähässä vedessä 3-4 tuntia nesteen hiljalleen poreillen. Lisää raikasta vettä (mielellään lähdevettä) tarvittaessa.
Siivilöi valmis keitos ja säilytä vesiuutosta jääkaapissa homehtumisen estämiseksi.

Käytä vedessä keitetyt kantokäävät vielä alkoholiuutokseen.
Lisää purkkiin kantokäävän palaset ja kaada vähintään 40 vol. alkoholilla käävät peittoon ja anna uuttua n. 2-3 viikkoa pimeässä kaapissa, välillä hieman ravistellen purkkia. Siivilöi valmis uutos ja sekoita vesiuutoksen kanssa yhteen.

Tulpauutos on valmis ja voidaan käyttää maustamiseen, taikka ruoanlaitossa kastikkeisiin ja mihin vain keksitkin kokeilla. Kantokääpää on käytetty maustamaan esimerkiksi viskiä. Sokeri ja alkoholi pyöristävät hieman kitkerää ja kylmää sienimäistä makua!

Lähteet:

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/26876995
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/24992193
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/24566320
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23510176
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18800901
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/?term=fomitopsis+pinicola+antiinflammatory
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/8728714

–Villimies Tommi Kangas

 

Fomitopsis pinicola

Fomitopsis pinicola is a really common type of polypore and it is also studied extencively. Polypores fall under every man’s rights, they are seen much like any fungus, with the exception of chaga mushroom, in which you require a landowner’s permission for collecting it. This stem decay fungus is usually identified by its red outer ring, with the inner ring being very dark, sometimes even almost black.
Polypores vary strongly in different brown-red tones. Its outermost ring is very light, almost white or yellowish, due to its growth, later the color darkens. Polypores are relatively easy to identify and best of all, there are no toxic polypores in Finnish, with the exception of potentially damaging Hapalopilus nidulans.
Polypores extracted into alchohol has anti-inflammatory elements, it also kills harmful microbes and bacteria.

Extracted into water, it enhances immunity and helps digestion work better. It is also a powerful antioxidant, a valid supplement in the treatment of tumors and cancer. It’s properties include liver and intestinal cleansing of toxins, and it also contains natural steroids that help in inflammatory diseases such as arthritis, and autoimmune diseases. High levels of triterpene protects against inflammation, and the fatty acids in polypores can also help in circulatory problems. Polypores also contains antihistaminics that can help with allergy symptoms. Fomitopsis pinicola is therefore very versatile, it can also act as a stimulant and ”anti-inflammaroty medicine”. It has also been smoked mixed with tobacco for headaches and nausea! The fruiting body has been dried, grounded and used, for example to stop bleeding.

Its taste is sweet, spongey of course, but interesting and suitable for variety of things, as it does not cover other flavors. I’ve spiced my hot chocolate for years with a double-extract of the polypore (alcohol / water), it works !
Try it as a dried powder, or extracted for cooking, coffee, cocoa, tea, and cocktails!

Double-extract:

This is quite easy to make, though it is time consuming. Slice fresh polypores into thin slices, an older dried fungus is very persistent, and wont slice up well. You can also dry the slices in the oven at 50 degrees, oven door slightly open. The extract from the dried powder is slightly stronger! Let the slices ,either fresh or dried, simmer in low water for 3-4 hours. Add fresh water (preferably spring water) if necessary. Strain the mix and store the water in the refrigerator to prevent mold. Take the once-boiled slices, put them
in a glass jar and pour in at least 80 proof alcohol until they are covered. Keep in a dark place for 2-3 weeks, shake the jar a few times over this process. Strain the prepared extraction and mix it with the pre-made water extraction.
Your double-extract is ready, it can be used as a seasoning, or anywhere you are willing to try it in. It has also been used to flavour whiskeys. Adding alcohol and sugar will make the bitter and cold spongey flavour bend a bit.

Sources:

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/26876995
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/24992193
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/24566320
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23510176
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18800901
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/?term=fomitopsis+pinicola+antiinflammatory
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/8728714

-Wildman Tommi Kangas-

Freely translated to English by Sari Savolainen

 

Mainokset

2 Comments Lisää omasi

  1. Saara sanoo:

    Olisipa mukava, jos mainitsisit lähteet. Ilman niitä kuin vähän tuulesta temmattua.

    Tykkää

    1. Villimies sanoo:

      PubMed tutkimuksia lisätty.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s